Etusivu / Mainostekstiilit
Mainostekstiilit
Mainostekstiilit
Mainostekstiilit ovat hyvä hankinta asiakaspalveluhenkilöstölle ja heille, jotka edustavat yritystäsi esimerkiksi messupisteellä. Ne sopivat hyvin myös esimerkiksi yrityksen henkilöstön joululahjoiksi. Tärkeintä on, että lahjaksi annettava tekstiili on siisti ja käytännöllinen.Mainostekstiileillä yhteys myös yrityksen viestintään
Yrityksen mainosvaatteet ja -asusteet eivät ole mitä tahansa vaatekappaleita, vaan ne liittyvät olennaisesti yrityksen viestintään. Yrityksesi logolla varustettuun paitaan tai takkiin pukeutuvasta ihmisestä tulee välittömästi viestinviejä, joka kantaa firmasi nimeä esimerkiksi rinnassaan tai selässään. Olipa kyse sitten työntekijöiden asuista tai lahjoiksi menevistä tuotteista, auttavat tyylikkäät ja siistit vaatteet vahvistamaan yrityksestäsi syntyvää mielikuvaa. Parhaassa tapauksessa mainosvaatteet ovat niin näyttäviä ja pitkälle mietittyjä, että työntekijäsi, yhteistyökumppanisi ja sidosryhmäsi edustajat haluavat käyttää niitä myös vapaa-ajallaan.Kenelle mainostekstiilit annetaan?
Oikeat mainostekstiilit kannattaa valita pohtien seuraavia näkökulmia: kenelle niitä annetaan, missä tilanteissa niitä käytetään ja mitä niillä halutaan viestittää. Oletko hankkimassa työntekijöille messupaitoja yhtä viikonloppua varten, työasuja kovaan arkikäyttöön vai laadukkaita säänkestäviä takkeja yrityslahjoiksi? Myös erilaisille asusteille, kuten vöille, sukille ja päähineille on luonnollisesti oma käyttönsä. Verkkokaupastamme löydät laajan valikoiman – halutessasi autamme sinua valitsemaan sopivat tekstiilit oikeaan tarkoitukseen. Saat meiltä tekstiilejä yrityksesi väreissä ja logolla. Logo tai muu haluamasi teksti voidaan merkata tekstiiliin siirtokuvalla, silkkipainatuksella tai brodeeraamalla. Tutustu ja tilaa!Mainostekstiilit
Koko
104/110 (1)
106-116cm (1)
110-116 (1)
116/122 (1)
118-128cm (1)
128/134 (1)
130-140cm (1)
140/146 (1)
142-152cm (1)
152/158 (1)
37/38 (1)
39/40 (1)
3XL - 46 (1)
41/42 (1)
43/44 (1)
45/46 (1)
47/48 (1)
48 (1)
49/50 (1)
4Xl - 48 (1)
62 (1)
68 (1)
74 (1)
86 (1)
86-94cm (1)
92 (1)
92/98 (1)
96-104cm (1)
98-104 (1)
L - 40 (1)
M - 38 (1)
S - 36 (1)
XL - 42 (1)
XS - 34 (1)
XXL - 44 (1)
100 cm (2)
110/120 (1)
122/128 (2)
130/140 (1)
134/140 (2)
146/152 (2)
150/160 (1)
158/164 (1)
34 (5)
36 (6)
38 (6)
40 (6)
42 (5)
44 (6)
46 (5)
60 cm (1)
80 cm (1)
90/100 (1)
C146 (2)
C148 (2)
C150 (2)
C152 (2)
C154 (2)
C156 (2)
C44 (1)
C46 (3)
C48 (3)
C50 (3)
C52 (3)
C54 (3)
C56 (3)
C58 (2)
C60 (2)
D100 (2)
D102 (2)
D104 (2)
D106 (2)
D108 (2)
D110 (2)
D112 (2)
D114 (2)
D116 (2)
D96 (2)
D98 (2)
XXS (21)
Yksi koko (1)
100 (2)
120 (4)
120 cm (5)
140 (4)
140 cm (5)
160 (4)
160 cm (5)
80 (1)
XS (195)
S (293)
S/M (2)
M (295)
L (294)
L/XL (1)
Lapset 7v (1)
Lapset 8v (1)
Lapset 9v (1)
XL (294)
XXL (293)
3XL (197)
XXXL (14)
4XL (133)
XXXXL (6)
5XL (57)
XXXXXL (1)
6XL (16)
Väri
00 valkoinen
00 white
10 kirkas keltainen
300 fuksia
35 red
38 viininpunainen
44 kirkas liila
44 strong purple
512 dream blue
54 turkoosi
55 royal blue
56 blue
56 syvän sininen
565 meleerattu sininen
569 denim melange
580 tummansininen
605 omenan vihreä
67 vaalean vihreä
676 green melange
75 fog green
815 vaaleankhaki
825 tummanruskea
86 indigo
945 dark grey
949 reflective
95 grey melange
955 meleerattu antrasiitti
96 pistol
99 black
99 musta
Airforce blue
anthracite melange
Antique Grey
antrasiitti/musta (9390)
apple green
apshalt
aqua
aqua 81/white
armeijan vihreä
army green
ash 92
ash grey
Azur
azure
b.green
beige
beige/luonnonvalkoinen
black
black (9920)
black (999000)
black (9999)
black 99
black 99/red
black 990
black melange (998000)
black-grey
black-grey melange-white
black-red
black/classic red
black/fuchsia
black/graphite 99
black/grey
black/grey 96
black/lime
black/nature
black/orange
black/orange 43
black/surf blue
black/white (9900)
black/yellow
black/yellow 46
blaze (396000)
blaze melange
blazing yellow 44
blue
blue 27
blue melange
bordeaux
bordeaux/nature
Bottle Green
bottle green-grey melange-beige
bright blue 85
bright cerise
bright green 56
bright navy
Bright Red
bright red (1430)
bright red (430000)
bright red/black/grey melange (2430)
Bright Royal
brown
burgundy
burgundy 24
burst (360000)
burst (396000)
cactus (600000)
calm (543000)
camouflage
Caramel
cardinal-black
cerice
cerise
cerise 62
cerise 62/grey
Charcoal
Chocolate
classic blue 23
classic pink
Classic Red
club cobalt (1346)
club cobolt
cobalt 14
cobalt 14/navy
coral
coral (740000)
craft green
craft green/black/grey melange (2606)
Crush
crush (410000)
crush (430000)
d.green
d.heather
d.indigo
d.mint
d.purple
d.yellow
dark green 58
dark grey 98
dark grey melange
dark grey melange 98
dark grey/black 98
dark lime 5
dark navy
dark navy 28
dark navy 80
dark olive 54
dark olive 665
dark olive/black 54
dark orange 47
dark orange 47/grey
darkgrey melange (2975)
deep melange (381200)
deep red
Dk grey melange (975000)
Dk grey melange-black (975999)
Dk navy (2395)
Dusky Pink
dusty aqua
Dusty green
dusty indigo
dusty mint
dusty yellow
Emerald
Flumino
flumino (851000)
fluorescent cerise 62
Fluorescent Green
Fluorescent Orange
fluorescent orange 49
Fluorescent Pink
Fluorescent Yellow
fluorescent yellow 46
French Navy
Fuchsia
fucsia
Gold
graphite 97
graphite 97/grey
Graphite Grey
green
green 55
grey
grey 95
grey melange
grey melange 93
grey melange-black
grey melange-cardinal-beige
grey melange/white/grey melange (2950)
grey melange/white/grey melange (2975)
greymelange/black/cerise 93
greymelange/black/cobalt 93
harmaa
harmaa (911)
harmaa/musta
harmaa/musta 60/70
harmaa/musta 61/70
harmaa/tummanharmaa 60/61
Heather Grey
Heather Navy
Heather Oatmeal
Heather Surf
hiekka
hopea
hopeinen leijona
huomioväri keltainen
huomioväri oranssi
huomioväri vihreä
jäänsininen
kelly green
keltainen
keltainen/musta 20/70
keskisininen (560)
khaki
khakinvihreä
kirkas sininen
kirkas vihreä
kirkkaankeltainen
kirkkaanoranssi
kirkkaanpunainen
kirkkaansininen
kirkkaanvihreä
kokomusta
koralli
korallinpunainen
kulta
kultainen leijona
l.blue
l.pink
laivastonsininen
latte
Lavender
lemon
light blue
Light Grey
light grey melange
light olive 50
light olive 50/lime
light petrol 59
light pink
light royal 24
liila/tummansininen (806)
lila
lime
Lime Green
lime/harmaa 23/60
lime/harmaa 23/61
lime/musta 42/70
luonnonvaalea
luonnonvalkoinen
lyijy
magenta
medium grey melange 94
melange grey
melanz grey
meleerattu antrasiitti
meleerattu beige
meleerattu khaki
meleerattu luonnonvalkoinen
meleerattu navy
meleerattu oliivi
meleerattu punainen
meleerattu puuteri
meleerattu siniharmaa
meleerattu syvänsininen
meleerattu taivaansininen
meleerattu tummanharmaa
meleerattu tummansininen
meleerattu vaaleanpunainen
meleerattu vaaleansininen
meleerattu valkoinen
meleerattu vihreä
meleerattu viininpunainen
Menthol
menthol (333000)
merensininen
metallinharmaa
military
military/nature
Mint
monument
Moss Green
multicolor
musta
musta/antrasiitti (9093)
musta/harmaa
musta/keltainen
musta/oranssi
musta/oranssi (9030)
musta/punainen
musta/punainen (9040)
musta/sininen
musta/valkoinen (901)
musta/vihreä
Mustard
mustard-black
N light (503000)
nature
nature melange
nature melange (925)
navy
navy (1390)
navy 28
navy 28/white
navy-grey melange-white
navy-red
navy/grey 28
navy/nature
o.orange
off white
okra
oliivi
oliivinvihreä
olive
olive 57
Olive Green
olive-black
omenan vihreä
omenanvihreä
opal
orange
orange 48
orange/nature
oranssi
oranssi/musta 21/70
oranssi/ruskea 21/12
orc pink
oxford blue
Oxford Navy
Pastel Pink
persikka
Petrol
pink
pinkki
pinkki/musta 32/70
Plum
punainen
punainen/musta 30/70
punainen/valkoinen
Purple
purppura
puuteri
red
red 65
red 65/black
red/nature
rhubarb
rift (664000)
rio (497000)
roosa
roxo (486000)
royal
royal blue
royal blue (1345)
royal sininen
ruskea
Rust
Sand
Sapphire
sarek (340000)
sea (304000)
silver
silver grey
sininen
sininen (561)
Sininen 50
sininen/musta 50/70
sininen/musta 53/70
sininen/punainen 51/30
sininen/t.sininen (5360)
sininen/valkoinen
sininen/valkoinen 51/60
sitruuna
Sky Blue
sp.grey
spicy orange 43
sport grey
stormy blue
stripe
Surf Blue
sweden blue (2336)
syvänsininen
t.sininen/sininen (6053)
taivaansininen
Teal
tiger
tiger melange
True Pink
tuhka
tumma koralli
tumma oranssi
tumman oranssi
tumman sininen
tumman vihreä
tummanpunainen
tummanruskea
tummansininen
tummansininen (006)
tummansininen (600)
tummansininen/punainen (604)
tummansininen/ruudullinen (601)
tummanvihreä
tummanvioletti
turkoosi
universe (676000)
vaalea
vaalea koralli
vaalea meleerattu harmaa
vaalea merensininen
vaalea oliivinvihreä
vaalea sinivihreä
vaalea turkoosi
vaaleankeltainen
Vaaleanpunainen
vaaleanpunainen (451)
vaaleanruskea
vaaleansininen
vaaleansininen (055)
vaaleansininen (500)
vaaleansininen (561)
vaaleansininen/raidallinen (550)
vaaleansininen/ruudullinen (501)
vaaleansininen/tummansininen 57/52
vaaleanvihreä
valkoinen
valkoinen (005)
Valkoinen (100)
valkoinen/harmaa 00/60
valkoinen/punainen 00/30
valkoinen/tummansininen 00/52
valkoinen/vihreä 00/41
valkoinen/vihreä 00/42
vanha ruusu
vihreä
vihreä/harmaa 40/61
vihreä/lime 41/42
vihreä/musta 42/70
vihreä/tummansininen (706)
viininpunainen
viininpunainen/valkoinen (301)
Violetti
whit-black
white
white (1900)
white (900000)
white 01
white 01/grey
wine 68
woods
Yellow
yellow 45
yellow/black 46
yellow/nature
10 sitruuna
100 valkoinen
250 bright pink
310 oranssi
35 punainen
410 punainen
510 vaaleansininen
55 keskisininen
565 blue melange
57 vaaleansininen
580 dark navy
605 apple green
68 tummanvihreä
710 vihreä
94 hopea
95 meleerattu harmaa
955 antracit melange
antrasiitti
aqua 81
armyvihreä 70
fuksia
grafiitinharmaa
granite
indigo 86
keskisininen
Kirkas keltainen
laventeli
lila
lime 51
meleerattu harmaa
meleerattu hiili 98
meleerattu musta
meleerattu sininen
metsänvihreä
metsänvihreä 60
minttu
musta/rosa
natural
navy blue
navysininen
omenanvihreä 68
oranssi/musta
petrooli
royal 25
siniharmaa
sininen/harmaa 51/60
sininen/punainen
sinivihreä
teräs
terrakotta
tummanharmaa
vaaleanharmaa
vaaleanpunainen
vihreä 69
vintage oranssi
violetti
Malli
unisex (54)
Price: —
Koko
104/110 (1)
106-116cm (1)
110-116 (1)
116/122 (1)
118-128cm (1)
128/134 (1)
130-140cm (1)
140/146 (1)
142-152cm (1)
152/158 (1)
37/38 (1)
39/40 (1)
3XL - 46 (1)
41/42 (1)
43/44 (1)
45/46 (1)
47/48 (1)
48 (1)
49/50 (1)
4Xl - 48 (1)
62 (1)
68 (1)
74 (1)
86 (1)
86-94cm (1)
92 (1)
92/98 (1)
96-104cm (1)
98-104 (1)
L - 40 (1)
M - 38 (1)
S - 36 (1)
XL - 42 (1)
XS - 34 (1)
XXL - 44 (1)
100 cm (2)
110/120 (1)
122/128 (2)
130/140 (1)
134/140 (2)
146/152 (2)
150/160 (1)
158/164 (1)
34 (5)
36 (6)
38 (6)
40 (6)
42 (5)
44 (6)
46 (5)
60 cm (1)
80 cm (1)
90/100 (1)
C146 (2)
C148 (2)
C150 (2)
C152 (2)
C154 (2)
C156 (2)
C44 (1)
C46 (3)
C48 (3)
C50 (3)
C52 (3)
C54 (3)
C56 (3)
C58 (2)
C60 (2)
D100 (2)
D102 (2)
D104 (2)
D106 (2)
D108 (2)
D110 (2)
D112 (2)
D114 (2)
D116 (2)
D96 (2)
D98 (2)
XXS (21)
Yksi koko (1)
100 (2)
120 (4)
120 cm (5)
140 (4)
140 cm (5)
160 (4)
160 cm (5)
80 (1)
XS (195)
S (293)
S/M (2)
M (295)
L (294)
L/XL (1)
Lapset 7v (1)
Lapset 8v (1)
Lapset 9v (1)
XL (294)
XXL (293)
3XL (197)
XXXL (14)
4XL (133)
XXXXL (6)
5XL (57)
XXXXXL (1)
6XL (16)
Väri
00 valkoinen
00 white
10 kirkas keltainen
300 fuksia
35 red
38 viininpunainen
44 kirkas liila
44 strong purple
512 dream blue
54 turkoosi
55 royal blue
56 blue
56 syvän sininen
565 meleerattu sininen
569 denim melange
580 tummansininen
605 omenan vihreä
67 vaalean vihreä
676 green melange
75 fog green
815 vaaleankhaki
825 tummanruskea
86 indigo
945 dark grey
949 reflective
95 grey melange
955 meleerattu antrasiitti
96 pistol
99 black
99 musta
Airforce blue
anthracite melange
Antique Grey
antrasiitti/musta (9390)
apple green
apshalt
aqua
aqua 81/white
armeijan vihreä
army green
ash 92
ash grey
Azur
azure
b.green
beige
beige/luonnonvalkoinen
black
black (9920)
black (999000)
black (9999)
black 99
black 99/red
black 990
black melange (998000)
black-grey
black-grey melange-white
black-red
black/classic red
black/fuchsia
black/graphite 99
black/grey
black/grey 96
black/lime
black/nature
black/orange
black/orange 43
black/surf blue
black/white (9900)
black/yellow
black/yellow 46
blaze (396000)
blaze melange
blazing yellow 44
blue
blue 27
blue melange
bordeaux
bordeaux/nature
Bottle Green
bottle green-grey melange-beige
bright blue 85
bright cerise
bright green 56
bright navy
Bright Red
bright red (1430)
bright red (430000)
bright red/black/grey melange (2430)
Bright Royal
brown
burgundy
burgundy 24
burst (360000)
burst (396000)
cactus (600000)
calm (543000)
camouflage
Caramel
cardinal-black
cerice
cerise
cerise 62
cerise 62/grey
Charcoal
Chocolate
classic blue 23
classic pink
Classic Red
club cobalt (1346)
club cobolt
cobalt 14
cobalt 14/navy
coral
coral (740000)
craft green
craft green/black/grey melange (2606)
Crush
crush (410000)
crush (430000)
d.green
d.heather
d.indigo
d.mint
d.purple
d.yellow
dark green 58
dark grey 98
dark grey melange
dark grey melange 98
dark grey/black 98
dark lime 5
dark navy
dark navy 28
dark navy 80
dark olive 54
dark olive 665
dark olive/black 54
dark orange 47
dark orange 47/grey
darkgrey melange (2975)
deep melange (381200)
deep red
Dk grey melange (975000)
Dk grey melange-black (975999)
Dk navy (2395)
Dusky Pink
dusty aqua
Dusty green
dusty indigo
dusty mint
dusty yellow
Emerald
Flumino
flumino (851000)
fluorescent cerise 62
Fluorescent Green
Fluorescent Orange
fluorescent orange 49
Fluorescent Pink
Fluorescent Yellow
fluorescent yellow 46
French Navy
Fuchsia
fucsia
Gold
graphite 97
graphite 97/grey
Graphite Grey
green
green 55
grey
grey 95
grey melange
grey melange 93
grey melange-black
grey melange-cardinal-beige
grey melange/white/grey melange (2950)
grey melange/white/grey melange (2975)
greymelange/black/cerise 93
greymelange/black/cobalt 93
harmaa
harmaa (911)
harmaa/musta
harmaa/musta 60/70
harmaa/musta 61/70
harmaa/tummanharmaa 60/61
Heather Grey
Heather Navy
Heather Oatmeal
Heather Surf
hiekka
hopea
hopeinen leijona
huomioväri keltainen
huomioväri oranssi
huomioväri vihreä
jäänsininen
kelly green
keltainen
keltainen/musta 20/70
keskisininen (560)
khaki
khakinvihreä
kirkas sininen
kirkas vihreä
kirkkaankeltainen
kirkkaanoranssi
kirkkaanpunainen
kirkkaansininen
kirkkaanvihreä
kokomusta
koralli
korallinpunainen
kulta
kultainen leijona
l.blue
l.pink
laivastonsininen
latte
Lavender
lemon
light blue
Light Grey
light grey melange
light olive 50
light olive 50/lime
light petrol 59
light pink
light royal 24
liila/tummansininen (806)
lila
lime
Lime Green
lime/harmaa 23/60
lime/harmaa 23/61
lime/musta 42/70
luonnonvaalea
luonnonvalkoinen
lyijy
magenta
medium grey melange 94
melange grey
melanz grey
meleerattu antrasiitti
meleerattu beige
meleerattu khaki
meleerattu luonnonvalkoinen
meleerattu navy
meleerattu oliivi
meleerattu punainen
meleerattu puuteri
meleerattu siniharmaa
meleerattu syvänsininen
meleerattu taivaansininen
meleerattu tummanharmaa
meleerattu tummansininen
meleerattu vaaleanpunainen
meleerattu vaaleansininen
meleerattu valkoinen
meleerattu vihreä
meleerattu viininpunainen
Menthol
menthol (333000)
merensininen
metallinharmaa
military
military/nature
Mint
monument
Moss Green
multicolor
musta
musta/antrasiitti (9093)
musta/harmaa
musta/keltainen
musta/oranssi
musta/oranssi (9030)
musta/punainen
musta/punainen (9040)
musta/sininen
musta/valkoinen (901)
musta/vihreä
Mustard
mustard-black
N light (503000)
nature
nature melange
nature melange (925)
navy
navy (1390)
navy 28
navy 28/white
navy-grey melange-white
navy-red
navy/grey 28
navy/nature
o.orange
off white
okra
oliivi
oliivinvihreä
olive
olive 57
Olive Green
olive-black
omenan vihreä
omenanvihreä
opal
orange
orange 48
orange/nature
oranssi
oranssi/musta 21/70
oranssi/ruskea 21/12
orc pink
oxford blue
Oxford Navy
Pastel Pink
persikka
Petrol
pink
pinkki
pinkki/musta 32/70
Plum
punainen
punainen/musta 30/70
punainen/valkoinen
Purple
purppura
puuteri
red
red 65
red 65/black
red/nature
rhubarb
rift (664000)
rio (497000)
roosa
roxo (486000)
royal
royal blue
royal blue (1345)
royal sininen
ruskea
Rust
Sand
Sapphire
sarek (340000)
sea (304000)
silver
silver grey
sininen
sininen (561)
Sininen 50
sininen/musta 50/70
sininen/musta 53/70
sininen/punainen 51/30
sininen/t.sininen (5360)
sininen/valkoinen
sininen/valkoinen 51/60
sitruuna
Sky Blue
sp.grey
spicy orange 43
sport grey
stormy blue
stripe
Surf Blue
sweden blue (2336)
syvänsininen
t.sininen/sininen (6053)
taivaansininen
Teal
tiger
tiger melange
True Pink
tuhka
tumma koralli
tumma oranssi
tumman oranssi
tumman sininen
tumman vihreä
tummanpunainen
tummanruskea
tummansininen
tummansininen (006)
tummansininen (600)
tummansininen/punainen (604)
tummansininen/ruudullinen (601)
tummanvihreä
tummanvioletti
turkoosi
universe (676000)
vaalea
vaalea koralli
vaalea meleerattu harmaa
vaalea merensininen
vaalea oliivinvihreä
vaalea sinivihreä
vaalea turkoosi
vaaleankeltainen
Vaaleanpunainen
vaaleanpunainen (451)
vaaleanruskea
vaaleansininen
vaaleansininen (055)
vaaleansininen (500)
vaaleansininen (561)
vaaleansininen/raidallinen (550)
vaaleansininen/ruudullinen (501)
vaaleansininen/tummansininen 57/52
vaaleanvihreä
valkoinen
valkoinen (005)
Valkoinen (100)
valkoinen/harmaa 00/60
valkoinen/punainen 00/30
valkoinen/tummansininen 00/52
valkoinen/vihreä 00/41
valkoinen/vihreä 00/42
vanha ruusu
vihreä
vihreä/harmaa 40/61
vihreä/lime 41/42
vihreä/musta 42/70
vihreä/tummansininen (706)
viininpunainen
viininpunainen/valkoinen (301)
Violetti
whit-black
white
white (1900)
white (900000)
white 01
white 01/grey
wine 68
woods
Yellow
yellow 45
yellow/black 46
yellow/nature
10 sitruuna
100 valkoinen
250 bright pink
310 oranssi
35 punainen
410 punainen
510 vaaleansininen
55 keskisininen
565 blue melange
57 vaaleansininen
580 dark navy
605 apple green
68 tummanvihreä
710 vihreä
94 hopea
95 meleerattu harmaa
955 antracit melange
antrasiitti
aqua 81
armyvihreä 70
fuksia
grafiitinharmaa
granite
indigo 86
keskisininen
Kirkas keltainen
laventeli
lila
lime 51
meleerattu harmaa
meleerattu hiili 98
meleerattu musta
meleerattu sininen
metsänvihreä
metsänvihreä 60
minttu
musta/rosa
natural
navy blue
navysininen
omenanvihreä 68
oranssi/musta
petrooli
royal 25
siniharmaa
sininen/harmaa 51/60
sininen/punainen
sinivihreä
teräs
terrakotta
tummanharmaa
vaaleanharmaa
vaaleanpunainen
vihreä 69
vintage oranssi
violetti
Malli
unisex (54)
Price: —
Yhteensä 542 tuotetta
Ostoskori
Ostoskori on tyhjä.
Takaisin
- Yleinen
- Ajankohtaiset- ja sesonkituotteet
- Brändit
- Keittiötarvikkeet
- Keittiötarvikkeet
- Aterimet-ja-ottimet
- Ensiapulaukut ja -tarvikkeet
- Essut
- Grillaustarvikkeet
- Keittiölaitteet
- Keittiöpyyhkeet ja tiskirätit
- Keittiösetit
- Leivontatarvikkeet
- Mukit ja lasit
- Paistomittarit ja munakellot
- Patalaput ja pannualuset
- Pippurimyllyt ja maustepurkit
- Sammuttimet ja palohälyttimet
- Tarjoiluastiat
- Veitset
- Viinitarvikkeet ja pullonavaajat
- Vuolukivituotteet
- Mainoslahjat
- Mainostekstiilit
- Outlet
- Toimistotarvikkeet
- Vapaa-ajan ja kodin tuotteet
- Vapaa-ajan ja kodin tuotteet
- Liikunta ja urheilu
- Askelmittarit ja sykemittarit
- Golf-tarvikkeet
- Kaiuttimet, kuulokkeet ja radiot
- Kauneudenhoito
- Kirjat
- Korut ja kellot
- Kuksat
- Kynttilät ja lyhdyt
- Lämpömittarit
- Lompakot
- Matkatarvikkeet
- Pelit ja lelut
- Piknik-korit ja kylmälaukut
- Puutarha
- Pyyhkeet, kylpytakit ja kylpytossut
- Retkeilytarvikkeet
- Riippumatot ja alustat
- Sateenvarjot
- Saunatarvikkeet
- Sisustustuotteet
- Taskulamput ja otsalamput
- Taskumatit ja termokset
- Taulut
- Työkalut
- Viltit ja huovat