Kesäkauden monipuoliset liikelahjat

17.6.2023

Kesäkauden monipuoliset liikelahjat

Kesä ja lomakausi tulevat kovaa vauhtia! Oletko jo miettinyt, millaisilla lahjoilla kiität työntekijöitä ja asiakkaita alkuvuoden hyvästä työstä? Uudesta Liike- ja henkilöstölahjat 2023 -kuvastosta löydät kesän suosikkilahjat kaikkiin tilanteisiin. Lahjat henkilökunnan muistamiseen ja palkitsemiseen, sekä jakotuotteet messuille ja tapahtumiin. Suurimpaan osaan tuotteistamme on mahdollista painattaa yrityksesi logo. Näin saat tuotua helposti ja hauskasti näkyvyyttä, eikä yrityksesi pääse unohtumaan kesän riennoissa.

Käytännöllisyys on syytä muistaa myös veden äärellä

Kauniina kesäpäivinä on ihana ulkoilla. Moni hakeutuukin ulos liikkumaan, retkeilemään, veden äärelle rauhoittumaan tai veneilemään. Veden äärellä viihtyvälle tai veneilystä nauttivalle voit antaa lahjaksi Korkki avaimenperän, jonka saa myös omalla logolla. Avaimenperän korkkimateriaalin ansiosta se on kelluva ja näin erinomainen lisävaruste esimerkiksi veneilijälle. Kevyenä ja pienikokoisena se sujahtaa helposti taskuun tai käsilaukkuun. Veneessä ja rannalla tavarat kulkevat kätevästi mukana vedenpitävässä repussa, eikä tarvitse pelätä että tavarat kastuisivat.

Muista suojautua auringolta brändätyllä aurinkorasvalla. Aurinkorasvan SPF25 mukana on ripustuskoukku, jolla kiinnität tuubin vaikka reppuun, eikä aurinkorasva koskaan unohdu matkasta. Valikoimasta löydät myös huulirasvat suojakertoimella. Monikäyttöinen hamam-rantapyyhe on kesän vakiovaruste. Nopeasti kuivuvan pyyhkeen otat mukaan rannalle, piknikille viltiksi tai käytät vaikka kauniina pöytäliinana mökillä koristamassa kattausta.

Keäpäivä rannalla kylmälaukku mukaan

Piknik piristää aina

Aurinkoiset päivät ilahduttavat piknikin ystäviä. Piknik on oiva tapa pysähtyä ja nauttia lämpimästä kesäpäivästä läheisten seurassa. Pienet naposteltavat ja juomat pysyvät kylminä vanhoista muovipulloista valmistetussa RPET kylmälaukussa. Kovimmissakin helteissä ruuat ja juomat pysyvät viileinä reissun päällä. Kylmälaukut ovat saatavilla myös yrityksen omalla logolla. Piknikille lisämukavuutta tuo piknik-huopa. Huopa on siisti ja toiselta puolelta myös vedenpitävä. Pehmeän fleecepinnan ansiosta nurmella tai kalliolla istuminen on huomattavasti mukavampaa. Laatutietoinen valitsee piknikille mukaan kauniin piknik-korin, joka sisältää ruokailuvälineet kahdelle. Piknikrepussa kannat juomat ja ruuat mukana missä ikinä menetkin.

puinen piknik kori aterimet kahdelle

Levähdys luonnossa tekee hyvää

Pitkät, lämpimät ja valoisat kesäyöt hellivät niin patikoinnista pitäviä kuin myös oman pihan rauhasta nauttivia. Ticket to the Moon Compact riippumatto on oiva lahjaidea kenelle tahansa. Riippumatto on tehty korkealaatuisesta, hengittävästä laskuvarjonailonista, joka ei synnytä painepisteitä kehoon ja näin kunnioittaa kehon omaa verenkiertoa. Selkä kiittää riippumatossa nukkuvaa! Kevyt mutta erittäin kestävä riippumatto on nopea ripustaa ja helppo pakata. Ticket to the Moon Compact riippumatto on valmistettu eettisissä, ihmisoikeuksia kunnioittavissa olosuhteissa Balilla. Tässä on mukava loikoilla ja nauttia kauniista kesäpäivästä rennosti akkuja ladaten.

Ota mukaan patikointiretkelle kotimainen ja ekologinen Kuksa tai Kupilka josta kuuma, nuotiolla valmistettu kahvi maistuu erityisen hyvältä. Kuksat valmistetaan käsityönä ikivanhan perinteen mukaan Lapin erämaista löydetyistä yöttömän yön, revontulien ja tulipalopakkasten patinoimista harvinaisista koivun pahkoista, joten se on puhdas luonnontuote. Kupilka on valmistettu luonnonkuitukomposiitista. Puu komposiittiin tulee suomalaisista sertifioiduista metsistä ja tuotteet valmistetaan EKO energialla. Kupilkan tuoreuden voi testata puun tuoksusta – mitä uudempi kuppi, sitä voimakkaampi puun tuoksu.

kuksa     kupilkaTicket to the moon riippumatto

Lisää kesälahja ideoita löydät TÄÄLTÄ.

Uudesta Liike- ja henkilöstölahjat 2023-kuvastosta löydät lisää kesälahjaideoita.