Aito kuksa kaiverruksella muistuttaa antajastaan

Aito kuksa on perinteikäs ja hieno juoma- tai ruoka-astia, joka on tehty taidokkaasti aitona käsityönä pahkasta kaivertaen. Kuksat ovat etenkin eränkävijöiden, vaeltajien ja luonnossa liikkujien mieleen ja niihin liittyy myös monenlaisia uskomuksia. Valikoimistamme löydät erimallisia kuksavaihtoehtoja joko yksi- tai kaksireikäisinä tai varrellisina.

Valmistusmateriaalina kuksissa on käytetty Lapin loimuavien revontulien alla kasvanutta erämaakoivun pahkaa. Kuksa on myös mainio liikelahja; kuksa kaiverruksella varustettuna muistuttaa lahjan antajasta, kun eräpolulla, kalastusreissulla tai mökillä on aika rauhoittua ansaitulle kahvi- tai ruokatauolle.

Aidon kuksan käyttöönotto ja puhdistus

Ennen käyttöönottoa aito kuksa tulee vihkiä kaatamalla siihen oikein vahvaa kahvia. Kahvia huljutellaan kuksan sisäpuolella kauttaaltaan sisäreunojen laitoja myöten ja sen jälkeen annetaan seisoa kupissa pari minuuttia. Lopulta kahvi kaadetaan pois ja kuksan annetaan kuivahtaa pari tuntia. Parhaan suojan kuksalle antaakin juuri kahvin oma luontainen rasva. Oikein käsiteltynä kuksa palvelee käyttäjäänsä vuosikausia.

Sanotaan, että kuksan pesu vie hyvän onnen mennessään. Peseminen vaikuttaa kuitenkin myös suoraan kuksan kestävyyteen. Pahimmillaan kuksa voi mennä pesusta jopa piloille. Joidenkin mielestä kuksan saisi huuhdella korkeintaan vain raikkaassa tunturipurossa, mutta jos puroa ei ole lähistöllä, myös tavallinen puhdas vesi tai kostella pyyhkeellä pyyhkiminen ovat sallittuja tapoja tarpeen vaatiessa.

Aito kuksa säilyy kuitenkin käyttökelpoisena pesemättäkin – oikeastaan kuksan sisäpinnoille käytön myötä pinttyvä kahvin rasva on sille pelkästään hyväksi.

Kauttamme saat kuksan kaiverruksella tai ilman. Ilahduta siis liikekumppania, työntekijää tai asiakasta aidolla kuksalla!